Kirjaudu

Terveisiä Kempeleelltä Helsinkiin

Kempeleläinen isä lähettää aamun Hesarissa terveisiä Helsinkiin, että valtion pitää määrätä luokkakoolle yläraja. Minustakin on tärkeätä, että lapset saavat kunnon opetusta, mutta yksi periaatteellinen kysymys tähän sisältyy, josta voi vetää aika laajoja johtopäätöksiä. Miksi kempeleäinen isä lähettää terveiset Helsinkiin eikä Kempeleen valtuustolle?

Minä ihmettelin aina eduskunnassa, miksi kunnat vaativat, että valtio kahlitsee niiden päätöksentekoaan. Miksi eivät kahlitse itse itseään? Kepulaiset esimerkiksi olivat kovia vaatimaan, että valtio määräisi kuntia maksamaan korkeampaa kotihoidon tukea. Nythän valtio on määrännyt tuelle tietyn minimikoon, jonka kunta saa ylittää ja aika moni kunta ylittääkin. Paradoksaalisinta on, että tuota lain sallimaa miniä sovelletaan yleensä keskustajohtoisissa kunnissa, ja sama Keskusta vaatii, että valtio käskisi heidän tehdä parantaa tapansa. Yhtä kalliiksihan se kunnalle tulee, että tukea nostetaan valtion käskemänä kuin itse päätettynä. Tässä hallituksessa keskustalaiset onnistuivat saamaan valtion komentamaan heitä itseään, mikä varmaankin oli lasten kannalta hyvä ratkaisu. Joskus 1990-luvun alussa kuntien normitusta purettiin voimakkaasti, koska ”paikallisesti tiedetään paremmin kuin Arkadianmäellä, mihin rahaa kannattaa panna”. Miksi paikallisesti ei tiedetä paremmin ja jopa paikalliset itse vaativat , että valtio komentaa paikallisia? >>

Asiantuntijoiden alueellistaminen on vaikeaa

18.9.2008 9.28 | Osmo Soininvaara | Yleinen, Politiikka

Koska postaukseni ”Ympäristökeskus Kajaaniin” herätti väärinkäsityksen, että kannattaisin siirtoa, julkaisen tämän elokuun lopulla omalla kotisivuillani olleen artikkelin Lääkelaitoksen alueellistamisesta. Aasiata on kotisivuillani keskusteltu 65 kommentin verran. Jos haluat tutustua tähän keskusteluun, paina tästä.
Ministeri Hyssälä suunnittelee lääkelaitoksen siirtämistä uudelleen organisoinnin yhteydessä Ouluun tai Kuopioon ja Mari Kiviniemi tiettävästi kaavailee Tilastokeskuksen siirtämistä yleensä vain pois Helsingistä.

Helsingille ei varmaankaan pitäisi olla mitään sitä vastaan, että valtion työpaikat tekevät tilaa yhteisöveroja maksaville yritysten työpaikoille, mutta noiden laitosten kannalta muutto on vähintäänkin hankala. Henkilökunta ei muutosta ihastu. >>

Ympäristökeskus Kajaaniin

15.9.2008 19.11 | Osmo Soininvaara | Yleinen, Politiikka

Viikon alueellistamissuunnitelma on siirtää Suomen Ympäristökeskus Kajaaniin. Kun lääkelaitoksen kohdalla ongelmana on, etteivät kokeneet asiantuntijat siirry mukana, tässä tapauksessa se saattaa olla jopa koko toimenpiteen tarkoitus. >>